Koiraa hankittaessa on toki lähtökohtana se, että koiralle voidaan tarjota koti koko sen elämän ajaksi. Joskus kuitenkin eteen tulee tilanteita, jolloin koirasta joudutaan syystä tai toisesta luopumaan. Tässä artikkelissa käydään läpi kolmen tositarinan myötä syistä, miksi koirasta on jouduttu luopumaan käyttäytymisongelmien vuoksi.
Irtokoirat metsässä. Pihasta, kotoa tai omistajan otteesta karanneet koirat. Yllättäviä koirakohtaamisia saattaa tulla eteen ja aika moni omistaja näihin tilanteisiin törmääkin. Usein näissä tilanteissa ei ole mitään sen suurempaa draamaa, mutta tärkeää on tietää miten kannattaa toimia, kun kohtaat irtokoiran tai jos koira käyttäytyy aggressiivisesti ja päättää hyökätä. Tässä artikkelissa on koottu ohjeita tilanteisiin, jos kohtaat irtokoiran tai joudut koiran hyökkäyksen kohteeksi.
Koiran pihakäytös puhuttaa paljon niin koirallisia kuin koirattomia ihmisiä. Koirat saattavat hyökkäillä haukkumaan ohikulkijoille ja pelästyttää tiellä kulkijat pahan päiväisesti. Mökkipihoilla vapaana liikkuva koira saattaa ottaa hatkat ja lähteä tutkimaan naapurustoa. Mitä asioita koulutuksessa on hyvä huomioida, kun koiran pihakäyttäytymistä lähdetään harjoittelemaan? Lue kouluttajan vinkit pihakäytöksen harjoitteluun.
Koirakouluttajalle hakeutuminen koetaan vielä tänäkin päivänä häpeällisenä asiana tai moni saattaa kokea riittämättömyyden tai epäonnistumisen tunteita. Voi olla, että koiran kanssa ulkoilun päätteeksi tulee itku, kun lenkki meni huonosti. Moni on jo miettinyt koirasta luopumista, kun tuntuu ettei mikään auta. Häpeä. Viha. Pelko. Turhautuminen. Epäonnistuminen. Riittämättömyys. Saako koiranomistaja tuntea näitä tunteita vai pitääkö kulisseja pitää yllä ja näyttää siltä, että kaikki on hyvin, ettei kukaan vain huomaa?
Tämä artikkeli käsittelee pääosin bull -tyyppisiä voimakoiria. Minkälaisia voimakoirat ovat ja mitä asioita on hyvä huomioida tämän tyyppisten koirien kanssa.
Koira hyökkäsi toisen koiran kimppuun. Koira raateli omistajan. Koira puri pyöräilijää. Mikä saa koiran hyökkäämään? Tässä artikkelissa käydään läpi syitä koiran aggressiivisen käyttäytymisen ja hyökkäyksiin johtavien syiden taustalla.
Kun koiran ei toivottua käyttäytymistä yritetään muuttaa haluttuun suuntaan, saattaa omistajasta tuntua, että vaikka mitä yrittäisi käyttäytyminen ei muutu kuin ehkä hetkellisesti. Tässä artikkelissa kerrotaan, miksi koulutus yleensä epäonnistuu ja miksi kokeilemasi keinot eivät toimi.
Kohti tuijotus, ehkä heittäytyminen maahan. Alkaa rähinä. Ei ehkä oman koirasi osalta, mutta vastapuolen. Koirien tuijottaminen on epäkohtelias ele, johon omistajan tulisi puuttua. Miksi koirien ei tule antaa tuijottaa toisia koiria ja miksi se eskaloi tilanteet helposti rähinään?
Kun haasteet koiran kanssa häiritsevät arkea, on silloin tärkeää uskaltaa pyytää apua. Asiakkaamme, eläinalalla työskentelevä Kati kertoo teille haasteistaan koiransa kanssa. Teksti on tarkoitettu myös vertaistueksi koiran käyttäytymisen haasteiden kanssa painivien koirien omistajille.
Tämän artikkelin tarkoituksena on tarkastella kastroinnin vaikutusta uroskoiran käyttäytymiseen, joka on yksi yleinen syy kastraatioon päätymiseen. Onko kastraatio sittenkään oikotie onneen ja hyvin käyttäytyvään koiraan?
Usean koiran omistajan yksi painajaisista on tilanne, jossa omat koirat alkavat tappelemaan keskenään. Voiko koirien antaa ratkaista kiistansa keskenään vai miten tilanteessa tulisi toimia?
Koirat saattavat puolustaa itselleen tärkeäksi kokemiaan asioita niin toisilta koirilta, muilta lemmikeiltä kuin ihmisiltäkin. Usein sanotaan, että koira ei pure ruokkivaa kättä. Onko näin? Mistä resurssiaggressiivisuus johtuu ja miten sitä voidaan hoitaa?