Dogio Logo Mobile
Tuijottaako koirasi vastaantulevia koiria? STOP tuijotukselle

Tuijottaako koirasi vastaantulevia koiria? STOP tuijotukselle

Koiran tuijottaminen yleensä viestii koiran kiinnostuksesta asiaa kohtaan. Tuijottamisella on myös monia muita merkityksiä. Koirien keskinäisessä kommunikaatiossa kohti tuijottaminen on lähtökohtaisesti epäkohtelias ele. Kuten meille ihmisillekin opetetaan jo pienestä pitäen, että toisten tuijottaminen ei ole kohteliasta, eivät koirat eroa tässä asiassa. Myös koirille toisten tuijottaminen on epäkohteliasta. Se on hyvin epämukavaa koirille ja saattaa saada koirassa aikaan fight or flight, eli taistele tai pakene -reaktion. Toki tuijottamisella on eroja sen intensiteetissä, mutta varsinkin tuijottaminen, jossa keho samanaikaisesti jäykistyy on osa koirien aggression portaita eli ele, joilla pyritään välttämään tilanteen eskaloituminen. Koirien kielessä tuijottaminen on jo hyvin voimakas keino viestiä toiselle vastapuolelle, että tilanteesta on muodostumassa epämiellyttävä. Siksi on tärkeää, ettei oman koiran käyttäytymisellä aiheuta koirien välille konfliktitilanteita.

Miksi koiran ei tule antaa tuijottaa toisia koiria?

Vaikka koirasi tuijottaisi vastaantulevaa koiraa pehmeällä, ystävällisellä elekielellä (esim. koirasi haluaisi leikkiä), saattaa vastapuoli tulkita koirasi tuijottamisen epäystävällisyytenä. Varsinkin koirat, jotka eivät ole sosiaalisia toisia koiria kohtaan tai ovat ehkä pelokkaita tai epävarmoja, saattavat he tulkita koirasi tuijotuksen haasteena tai aggressiivisena käyttäytymisenä. Koska koirien kielessä tuijottaminen on epäkohtelias ele, on tärkeää ettet anna oman koirasi tuijottaa vastaantulevia koiria ja näin aiheuttaa vastapuolelle epämiellyttävää tilannetta, vaikka koirasi tarkoitusperät olisivatkin mieluisat.

Myös koirat, joilla on haasteita toisten koirien ohittamisessa, on huomioitava ettet anna oman koirasi tuijottaa vastaantulijaa, koska reaktiot (kiskominen, remmirähinä) alkavat tuijotuksesta. Koira, joka tuijottaa vastaantulijaa intensiivisesti eikä pysty keskittymään ohjaajaan tai ottamaan vastaan käskyjä, on jo ylittänyt rajan, jota yleensä seuraa muut reaktiot, kuten kiihtyminen ja lopulta rähinä.

Eli oli koirasi sitten ystävällinen tai ei, sinun ei tulisi antaa koirasi tuijottaa vastaantulijaa.

Hyvän etiketin ohittamissäännöt

Ihmisten maailmassa, kun ohitat tiellä muita liikkujia kuljet todennäköisesti rauhallisesti toisen ohi tuijottamatta vastaantulijaa (mikäli hän ei ole tuttu). Ehkä saatat ottaa lyhyen katsekontaktin vastaantulijaan tai jopa hymyillä, mutta todennäköisesti et tuijota vastaantulijaa intensiivisesti lähestyttäessä. Sama on tärkeää myös koirien keskuudessa. Älä anna koirasi tuijottaa vastaantulijaa. Lyhyt tarkistus, että onko vastaantulija tuttu ja sen jälkeen matka jatkuu rennosti eteenpäin ohi kohteesta välittämättä. Tämä taito tulee opettaa koiralle esim. opettamalla koira katsomaan ohjaajaa päin ohitustilanteessa. Myöhemmin, mikäli koirasi ei välitä toisista koirista, voi sen vapaasti antaa edetä ohi tilanteesta.

Myös mikäli aiotte tervehtiä vastaantulijaa, on ensin tarkistettava, onko se soveltuvaa kyseisessä tilanteessa. Ketään koiraa ei tulisi mennä tervehtimään ilman, että omistajalta on asia varmistettu. Toinen koira ei välttämättä ole sosiaalinen, se voi olla sairas tai esim. nartulla juoksuaika, jonka vuoksi toisen koiran luokse ei ole soveliasta mennä. Kohtaamisen on oltava miellyttävää ja turvallista kaikille osapuolille.

LAT, eli Look at That -koulutusmenetelmä

Leslie McDevittin kehittämä Look at That, tuttavallisemmin LAT koulutusmenetelmä on tullut 2000 - luvun aikana tutuksi monille, varsinkin reaktiivisen koiran omistajalle. Menetelmän ajatuksena on, että koiraa kiihdyttävästä kohteesta pyritään uudelleen ehdollistamisen (vastaehdollistaminen) avulla muuttamaan koiran suhtautumista asiaa kohtaan. Tässä koulutusmenetelmässä koiraa palkitaan siitä, että se katsoo kohdetta. Tämähän kuulostaa ihan hullunkuriselta, koska juurihan oli puhe, että älä anna koirasi tuijottaa vastaantulijoita. Kyllä, mutta…

… LAT koulutusmenetelmänä on hyvä ja tehokas, mutta usein koiraansa kouluttavat omistajat eivät ole riittävän perehtyneitä kyseiseen menetelmään ja tekevät harjoittelusta koiralle liian vaikeaa, jolloin koira viedään liian lähelle kohteita, jolloin haluttua oppimista ei tapahdu ja koiran annetaan tuijottaa vastaantulijoita lähietäisyydeltä valmistautuen reagoimaan. On hienoa, että omistaja haluaa kouluttaa koiraansa, mutta siitä voi aiheutua myös haittaa muille ohikulkijoille, jos koiran annetaan liian lyhyeltä etäisyydeltä tuijottaa vastaantulijaa, jolloin se voi provosoida myös vastapuolen reagoimaan. Tällöin todennäköisesti oma harjoituskin epäonnistuu. Suosittelen LAT -menetelmää itse monille koirille, mutta menetelmän oikeaoppinen harjoittaminen on tärkeää, jotta menetelmä toimii oikein ja haluttua oppimista tapahtuu. Ja ennen kaikkea, ettei provosoi toisia koiria reagoimaan oman koiran tuijottamiseen, on harjoittelu tehtävä riittävältä etäisyydeltä, jottei siitä ole haittaa muille.