Emmi Hakio

Dogion toimitusjohtaja | Koirien käyttäytymisen asiantuntija

Emmi Hakio

Emmi Hakio

Palvelen suomeksiService in english

Dogion toimitusjohtaja | Koirien käyttäytymisen asiantuntija

Olen auttanut kymmeniätuhansia koiranomistajia ympäri Suomen erilaisissa koirien käyttäytymishaasteissa. Olen erikoistunut remmikäyttäytymisen haasteisiin, resurssiaggressiivisuuteen, pakko-oireiseen käyttäytymiseen ja neurologisiin haasteisiin. Pidän tärkeänä, että arkeen saadaan toimivuutta helppojen harjoitusten ja yksilöllisten tukitoimien avulla. Koulutuksen tavoitteena on kokonaisvaltaisesti hyvinvoiva koira ja toimiva koira-arki.

Emmi Hakio: Asiantuntija-apua haastavaan koira-arkeen Uudenmaan alueella

Olen toiminut ammattimaisena koirankouluttajana vuodesta 2008 lähtien. Alun perin tieni piti viedä eläinlääkäriopintoihin, mutta välivuosi muutti suunnan, kun löysin koirankouluttajaopinnot – ja sille tielle jäin. Uskon, että koirankouluttaja ei ole koskaan valmis, minkä vuoksi päivitän tietotaitoani jatkuvasti niin kotimaisilla kuin kansainvälisilläkin huippukoulutuksilla.

Vahva tieteellinen pohja, kuten käyttäytymisanalyyttisen eläinkoulutuksen opinnot (Tampereen yliopisto, 2018) sekä eläinten koulutustekniikan kurssit, antavat minulle monipuoliset valmiudet toimia asiantuntijatehtävissä vaativimpienkin käytöshaasteiden parissa.

Erityisosaamisena koirien haastava käyttäytyminen

Parasta työssäni on tarjota tukea silloin, kun koira-arki tuntuu raskaalta. Autan omistajia ymmärtämään koiraansa paremmin ja löytämään keinot pysyvään muutokseen, koiranomistajan tarvitsemaa henkistä tukea unohtamatta.

Erityisosaamiseeni kuuluvat:

  • Remmikäyttäytymisen haasteet (esim. remmirähjäys)

  • Koirien yksinolo-ongelmat (kuten eroahdistus)

  • Koirien neurologiset haasteet ja pakko-oireinen käyttäytyminen

  • Resurssiaggressiivisuus

Tarjoan apua myös ennaltaehkäisevästi jo pentuaikana, jotta sujuva yhteiselo alkaa heti oikeilla raiteilla.

Koirankoulutuspalvelut Uudellamaalla

Tarjoan asiantuntevaa koirankoulutusta ja käyttäytymisneuvontaa ensisijaisesti Uudenmaan alueella (Nurmijärvi, Espoo, Vantaa, Helsinki ja Tuusula), sekä etäkoulutusta videopuhelun avulla on saatavilla asuinpaikastasi riippumatta ympäri Suomen ja tarvittaessa myös ulkomaille.

HUOM! Teen koulutusmatkoja sopimuksen mukaan myös muualle Suomeen. Laita viestiä ja pyydä tarjous!

Tavoitteena mutkaton koira-arki

Koiran omistamisen tulisi olla nautinnollista. Toimin tulkkina koiran ja omistajan välillä: opetan sinua ymmärtämään koirasi eleitä ja viestintää sekä neuvon, miten voit opettaa koirallesi toivottuja toimintatapoja selkeästi ja johdonmukaisesti.

Lähestyn jokaista koiraa kokonaisuutena huomioiden sen hyvinvoinnin ja yksilölliset tarpeet. Käyttämäni menetelmät perustuvat tutkittuun tietoon, ja tavoitteenani on aina tehokas, tuloksellinen ja ennen kaikkea pysyvä muutos. Saat minulta konkreettiset, arkeen soveltuvat ohjeet ja täyden tuen matkan varrella.

Omat koirat

Arkeani rikastuttavat tällä hetkellä novascotiannoutaja Brio, joka toimii tarvittaessa apuna käyttäytymisklinikalla remmihaasteiden parissa, sekä bullmastiffi Knut. Kokemusta minulta löytyy laajasti eri tyyppisistä koirista, sillä olen aiemmin harrastanut useita eri koiraharrastuslajeja ja omistanut muun muassa australiankelpieitä ja rottweilerin.

Etsitkö osaavaa koirankouluttajaa Uudenmaan alueelta? Ota yhteyttä, niin rakennetaan teille toimiva arki.