Ilmoittiko naapuri, että koirasi ulvoo tai haukkuu yksinollessaan? Onko yksinolon jäljiltä koti saanut uutta sisustusta tai onko koira tehnyt tarpeet yksinolo aikana, vaikka koira onkin sisäsiisti? Koiran oireet voivat kieliä eroahdistuksesta tai jostain muusta yksinolo-ongelmasta, johon on tärkeää puuttua oikein keinoin. Tässä artikkelissa paneudumme eroahdistukseen ja yksinolo-ongelmiin, jotta ymmärrät koirasi käyttäytymistä ja osaat auttaa koiraasi mahdollisimman hyvin turvalliseen yksinoloon.
Koirakouluttajalle hakeutuminen koetaan vielä tänäkin päivänä häpeällisenä asiana tai moni saattaa kokea riittämättömyyden tai epäonnistumisen tunteita. Voi olla, että koiran kanssa ulkoilun päätteeksi tulee itku, kun lenkki meni huonosti. Moni on jo miettinyt koirasta luopumista, kun tuntuu ettei mikään auta. Häpeä. Viha. Pelko. Turhautuminen. Epäonnistuminen. Riittämättömyys. Saako koiranomistaja tuntea näitä tunteita vai pitääkö kulisseja pitää yllä ja näyttää siltä, että kaikki on hyvin, ettei kukaan vain huomaa?
Tämä artikkeli käsittelee pääosin bull -tyyppisiä voimakoiria. Minkälaisia voimakoirat ovat ja mitä asioita on hyvä huomioida tämän tyyppisten koirien kanssa.
Ihana kesä. Vai onko?
Kesään sisältyy myös monia vaaranpaikkoja koiralle, joista omistajan on hyvä olla tietoinen. Tässä listattuna 5 kesän vaaraa koiralle.
Koira hyökkäsi toisen koiran kimppuun. Koira raateli omistajan. Koira puri pyöräilijää. Mikä saa koiran hyökkäämään? Tässä artikkelissa käydään läpi syitä koiran aggressiivisen käyttäytymisen ja hyökkäyksiin johtavien syiden taustalla.
Kun koiran ei toivottua käyttäytymistä yritetään muuttaa haluttuun suuntaan, saattaa omistajasta tuntua, että vaikka mitä yrittäisi käyttäytyminen ei muutu kuin ehkä hetkellisesti. Tässä artikkelissa kerrotaan, miksi koulutus yleensä epäonnistuu ja miksi kokeilemasi keinot eivät toimi.
Kohti tuijotus, ehkä heittäytyminen maahan. Alkaa rähinä. Ei ehkä oman koirasi osalta, mutta vastapuolen. Koirien tuijottaminen on epäkohtelias ele, johon omistajan tulisi puuttua. Miksi koirien ei tule antaa tuijottaa toisia koiria ja miksi se eskaloi tilanteet helposti rähinään?
Pennun yksinolo koulutus jää yleensä muun aktiivisen harjoittelun jalkoihin. Yksinolo on kuitenkin tärkeä osa koiran arkea, joten siihen kannattaa myös panostaa. Tästä artikkelista löydät vinkkejä pennun yksinolon harjoitteluun.
Kun haasteet koiran kanssa häiritsevät arkea, on silloin tärkeää uskaltaa pyytää apua. Asiakkaamme, eläinalalla työskentelevä Kati kertoo teille haasteistaan koiransa kanssa. Teksti on tarkoitettu myös vertaistueksi koiran käyttäytymisen haasteiden kanssa painivien koirien omistajille.
Onko koirallasi haasteita toisten koirien ohittamisessa? Rähistäänkö remmissä? Viekö haastavat koirakohtaamiset ilon lenkkeilystä? Tästä artikkelista saat 10 vinkkiä ohitusongelmiin.
Monelle koirankouluttajalta avun hakeminen on suuri kynnys. Moni omistaja kokee epäonnistuneensa koiransa koulutuksessa, mikäli koiralla esiintyy ei toivottua käyttäytymistä eikä siihen ole itse löydetty ratkaisua. Ei tarvitse olla ongelmakoirakouluttaja omistaakseen koiran. Siksipä haasteiden ilmetessä on tärkeää kääntyä henkilön puoleen, jolta voit pyytää apua. Mutta mitä kouluttaja tekee ja mitä koulutuksessa tapahtuu? Tässä artikkelissa pureudutaan siihen, mitä käyttäytymisklinikallamme tapahtuu.
Koiramaailmassa törmää usein seuraaviin käsitteisiin: dominanssi, lauman johtaja, hierarkia, ja arvojärjestys. Myös seuraavat lauseet omistajien, jopa kouluttajien suusta saattavat kuulostaa tutulta: se yrittää pomottaa, se yrittää ottaa johtajan paikan tai koirasi on dominoiva. Mutta mitä ne tarkoittavat ja mihin nämä lauseet perustuvat. Ja ennen kaikkea, ovatko ne totta vai tarua?