Lomalta paluu arkeen koiran kanssa ei aina suju niin kuin olisi ajatellut. Tässä artikkelissa Sinulle 5 -vinkkiä sujuvampaan arkeen paluuseen.
Eikö yksinolo suju? Onko koirallasi eroahdistusta. Tästä artikkelista saat kouluttajan 10 vinkkiä yksinolon harjoitteluun.
Koirakouluttajalle hakeutuminen koetaan vielä tänäkin päivänä häpeällisenä asiana tai moni saattaa kokea riittämättömyyden tai epäonnistumisen tunteita. Voi olla, että koiran kanssa ulkoilun päätteeksi tulee itku, kun lenkki meni huonosti. Moni on jo miettinyt koirasta luopumista, kun tuntuu ettei mikään auta. Häpeä. Viha. Pelko. Turhautuminen. Epäonnistuminen. Riittämättömyys. Saako koiranomistaja tuntea näitä tunteita vai pitääkö kulisseja pitää yllä ja näyttää siltä, että kaikki on hyvin, ettei kukaan vain huomaa?
Kun koiran ei toivottua käyttäytymistä yritetään muuttaa haluttuun suuntaan, saattaa omistajasta tuntua, että vaikka mitä yrittäisi käyttäytyminen ei muutu kuin ehkä hetkellisesti. Tässä artikkelissa kerrotaan, miksi koulutus yleensä epäonnistuu ja miksi kokeilemasi keinot eivät toimi.
Pennun yksinolo koulutus jää yleensä muun aktiivisen harjoittelun jalkoihin. Yksinolo on kuitenkin tärkeä osa koiran arkea, joten siihen kannattaa myös panostaa. Tästä artikkelista löydät vinkkejä pennun yksinolon harjoitteluun.
Erityisesti keväällä monet käytösongelmat nousevat pintaan. Yksi suurimmista syistä tälle nousulle on se, että viime keväiset ja kesän pennut alkavat päästä murrosikään. Uhmaako koira? Miksi kaikki opitut taidot katoavat ja minne katosi se kiltti pentu? Murrosikä on omistajalle haastavaa aikaa, mutta niin se on myös koiralle. Mitä pitää huomioida murrosikäisen koiran kanssa.
Koira ongelmia siedetään pitkään. Viikkoja, kuukausia ja jopa vuosia. Koiran kanssa elämisen tulisi olla mutkatonta, helppoa ja mukavaa. Sitä vartenhan olet lemmikin hankkinut, että se toisi sinulle iloa. Kun koiran omistaminen tuntuu haastavalta, on aika kääntyä kouluttajan puoleen. Ongelman ei tarvitse olla iso. Jos tunnet, että tarvitset apua koirasi kanssa, sinun tarvitsee vain rohkaistua ja kääntyä kouluttajan puoleen.
Pennun tullessa taloon, usein huomio kiinnittyy sen suloiseen olemukseen. Pentu on kuin puhdas paperi, jolle alat kirjoittamaan teidän yhteistä tarinaa. Pennun kasvaessa, se käy läpi erilaisia kehitysjaksoja ennen kuin se aikuistuu. Jokaisen ikävaiheen aikana tulee huomioida, että koirasi tarvitsee koulutusta, jotta siitä kehittyy tasapainoinen ja hyväluonteinen koira.
Mitä kaikkea pennun ensimmäisen elinvuoden aikana tapahtuu ja mitä kaikkea sinä aikana tulisi tehdä?