Dogio Logo
Lihavia luurankoja - koiran ylipaino

Lihavia luurankoja - koiran ylipaino

Koiran ylipaino on hyvin yleinen ongelma nykypäivänä. Ei vain eläinlääkärit vaan myös me muut koira-alan ammattilaiset joudumme aika ajoin puuttumaan asiakkaidemme koirien painonhallintaan, koska koirien kokonaisvaltainen hyvinvointi on meidän tavoitteemme. Ylipaino tuntuu vielä olevan jonkinlainen tabu koiramaailmassa, se on haastava aihe puuttua, sillä moni lemmikin omistaja ottaa asian hyvin henkilökohtaisesti. Tärkeää on kuitenkin muistaa, että ihmiselle ylipaino on oma valinta, lemmikille ei.

Ruoka on rakkautta. Vai onko?

Ylipaino on usein seurausta siitä, että kiintymys koiraa kohtaan osoitetaan ruuan ja makupalojen avulla ja liikunta jää liian vähäiseksi. Koiralla voi olla luontainen taipumus ylipainoon perintötekijöissä (monet rodut, mm. noutajat, spanielit), hormonaaliset sairaudet kuten kilpirauhasen vajaatoiminta altistavat ylipainolle, sekä steriloidun ja kastroidun koiran perusaineenvaihdunta hidastuu n. 30 %, jolloin se on huomioitava ruuan määrässä. Myös ikääntyvien koirien aineenvaihdunta hidastuu, jolloin ylipainoa alkaa helposti kertymään. Ongelma on siis se, että koira syö enemmän kuin se kuluttaa. Tästä syystä on tärkeää kiinnittää huomiota, miten paljon ruokaa kuppiin laitetaan, miten paljon herkkuja koiralle annetaan ja ennen kaikkea saako koirasi riittävästi liikuntaa.

0005285 premium-thick-cut-usa-baked-pig-ears-460x460

Oletko koskaan ajatellut, että yksi possunkorva sisältää yli 20% rasvaa ja 66% proteiinia? Sen sisältämä energiamäärä voi olla saman verran kuin pienikokoisen koiran päivittäinen energiantarve.

Tunnistatko ylipainoisen koiran?

obedient

Ylipainosta puhutaan silloin, kun eläimen paino nousee 10 % normaalipainosta. Tämä tarkoittaa chihuahualla n. 150-300 g ja labradorinnoutajalla 2,5 - 3,5 kg painonnousua normaalipainosta. Lihavuudella tarkoitetaan puolestaan 20 % painonnousua normaalipainosta. Tutkimusten mukaan jopa 1/3 koirista on ylipainoisia. Mielikuva normaalipainoisesta koirasta on siis muuttunut.

Normaalipainoisen koiran nyrkkisääntö on, että kylkiluiden tulee löytyä helposti koiran kylkiä koskettamalla ja ne tulee olla laskettavissa. Kylkien päälle ei kuulu kertyä rasvakerrosta. Lihavalla koiralla kylkiin kertynyt paksu rasvakerros aiheuttaa usein sen, että kylkiluita ei pysty enää laskemaan. Vyötärön tulisi olla koiran kapein kohta. Kun koiraa katsoo ylhäältäpäin, tulisi koiralla näkyä vyötärö ja sivusta katsottuna koiran vatsan tulisi kaartua ylöspäin. Koiraroduilla on erilainen ruumiinrakenne, mutta yhdenkään koiran ei tulisi olla vatsalinjastaan tasapaksu.

Ylipainolla ja lihavuudella on terveysvaikutuksensa

Ylipainolla on paljon terveyttä ja elämänlaatua heikentäviä tekijöitä. Ehkä toivot saavasi viettää lemmikkisi kanssa pitkän yhteisen taipaleen. Ylipaino lyhentää entisestään lemmikin lyhyttä elinikää. Yli 50 000 yksilöä käsittäneen koirien ylipainoon liittyvän tutkimuksen mukaan, elinikä lyhenee ylipainoisilla koirilla jopa vuosia. Ylipaino saattaa aiheuttaa myös nivelvaivoja, jotka ovat koiralle kivuliaita. Myös diabeteksen ja syövän riskit kasvavat ylipainoisilla koirilla. Brakykefaalisilla, eli lyhytkuonoisilla roduilla ylipaino ahtauttaa entisestään hengitysteitä, joten normaali koiran elämä liikunnallisine aktiviteetteineen voi jäädä hyvin yksipuoliseksi, eikä koira pääse toteuttamaan normaaleja käyttäytymistarpeitaan. Toisin sanoen, koirasi ei pysty enää olemaan koira.

Vuonna 2014 tehdyssä tutkimuksessa löydettiin yhteys myös erilaisten ongelmakäyttäytymisten ja ylipainon välillä. Varsinkin ruuan varastaminen, resurssiaggressiivisuus, tuhoamiskäyttäytyminen ja välttämiskäyttäytyminen olivat yleisempiä ylipainoisilla koirilla.

Miksi pitää koira hoikassa kunnossa?

Oletko koskaan nähnyt luonnossa lihavaa villieläintä (tähän kastiin ei lasketa pullalla syötettyjä toripuluja tai lähilammen sorsia)? Minä en ole, koska ylipaino ei ole normaali luonnossa esiintyvä tila. Koirien luontaisiin käyttäytymistarpeisiin kuuluu liikkuminen erilaisissa ympäristöissä, haistelu ja tutkiskelu. Liikunta tuottaa koiralle hyvää oloa ja auttaa ruuansulatuksessa. Nämä ovat koiran luontaisia perustarpeita, joita koiran tulee saada toteuttaa päivittäin. Olen kuullut useilta koiranomistajilta, ja nähnyt myös omin silmin, kun ylipainoinen tai lihava koira on laihdutuksen jälkeen muuttunut nuorekkaaksi, jopa pentumaisen leikkisäksi koiraksi. Elämänhalu palautuu, kun koira jaksaa liikkua normaalisti.

Onko koirasi ylipainoinen?

Mitä vartolonmuotoa KOIRASI muistuttaa? fat

Hyvinvoiva koira

Sen sijaan, että hemmottelisit koiraasi makupaloin tai ruualla, tarjoa koirallesi mukava yhteinen retki luonnossa tai hauska leikkihetki, johon yhdistät liikunnan ilon. Koirasi nauttii tästä huomattavasti enemmän kuin muutaman sekunnin kestävästä ruokahetkestä. Ylipainon ennaltaehkäisy on huomattavasti helpompaa kuin laihduttaminen. Vastuullisena koiranomistajana pidä huoli, että koirasi pysyy normaalipainoisena. Se on välittävän koiranomistajan piirre. Mikäli koirasi on ylipainoinen, käänny eläinlääkärin tai ammattitaitoisen koirien ravitsemusneuvojan puoleen.

Hoikka lemmikki on terve lemmikki!