10 vinkkiä koiran ohitusongelmiin

10 vinkkiä koiran ohitusongelmiin

1. Selvitä syy remmirähinän taustalla

Koiralla on syynsä, miksi se haukkuu toisille koirille ohitustilanteissa. Yksi yleisimmistä syistä ohitusongelmien taustalla on pelko tai epävarmuus toisia koiria kohtaan. Koira pyrkii haukkumisella kasvattamaan etäisyyttä toisiin koiriin, jotta pelko/epävarmuus lievenee. Koiraa voi myös turhauttaa, kun se ei pääse leikkimään toisten koirien kanssa. Se voi kokea toiset koirat kilpailijoina tai se voi olla jopa aggressiivinen toisille koirille. Syitä on monia ja on tärkeää selvittää syy käyttäytymisen taustalla, jotta koiran käytöstä ja suhtautumista toisiin koiriin voidaan muuttaa.

2. Koiraa ei tule viedä tilanteisiin, joista se ei selviä

Kapeat jalkakäytävät, ahtaat lenkkipolut. Lenkkeilyn ruuhka-ajat, kun kaikki kulman koirat ovat yhtä aikaa liikkeellä. Väistäminen on hankalaa. Tärkeää onnistumisen kannalta on, että koiraa ei viedä liian lähelle toisia koiria ja tilanteisiin, joista se ei selviä ilman rähinää. Rähinä vahvistuu rähisemällä ja opetat joka kerta koirasi rähisemään lisää. Huolehdi harjoitteluvaiheessa riittävästä etäisyydestä toisiin koiriin, jottei koirallasi ole mahdollista harjoitella rähinää lisää.

3. Rankaiseminen ei opeta koiraa ohittamaan

Vanhanaikaisiin uskomuksiin ja rankaisuun perustuvat menetelmät ovat onneksi jäämässä taka-alalle, koska nykyään tiedetään niistä olevan enemmän haittaa kuin hyötyä erilaisten käyttäytymisongelmien ratkaisemisessa. Myös remmikäytösongelmien. Varsinkin jos koirasi käytös johtuu pelosta, ei rankaiseminen ainakaan lievennä pelkoa, päinvastoin. On tärkeää ymmärtää, ettei koira opi kieltämällä tai rankaisemalla mitään uutta. Ainakaan taitoa, miten haluaisit sen käyttäytyvän ohitustilanteissa. On tärkeää tietää ja ymmärtää miten koira oppii ja miten sille saadaan opetettua oikein ohittamisen taito.

4. Toimi jo ennen kuin koira rähisee

Usein ihminen yrittää kouluttaa koiraa silloin, kun koira tekee jotain ei toivottua. Tärkeää on ymmärtää, että koiraa ei kouluteta tilanteissa vaan tilanteita varten. Jos koira jo reagoi, on se myöhästymistä ihmisen osalta. Ennaltaehkäise rähinätilanteet ja opeta pohjataidot kuntoon.

5. Harjoittele ohituksia luoduissa ohitustilanteissa

Arjen harjoittelu on usein hankalaa yllättävien kohtaamistilanteiden vuoksi. On tärkeää luoda suunniteltuja harjoituksia ohituksia varten, jossa ympäristöä voidaan muokata harjoitteluun sopivaksi. Kun saat koirallesi onnistuneita harjoituksia ohittamiseen, alkavat arjenkin ohitukset sujumaan paremmin.

6. Harjoittele taitoja myös silloin kun toisia koiria ei näy

Harjoittelua on hyvä tehdä myös silloin, kun toisia koiria ei näy. Kun pohjataidot ovat kunnossa, voidaan opittuja taitoja soveltaa tilanteisiin, joissa toinen koira tulee näköpiiriin. Et itsekään lähde kilpailemaan mestaruuskilpailuihin ilman harjoittelua. Miksi koirasi pitäisi lähteä toisten koirien ohituskilpailuun harjoittelematta?

7. Käytä oikeanlaisia ulkoiluvarusteita

Koiran hallintaa pyritään parantamaan usein erilaisin varustein, kuten kuristavilla pannoilla tai kipua tuottavilla varusteilla. Kun koira vetää, aiheutuu varusteista kipua, jonka uskotaan vähentävän koiran vetämistä ja parantavan käyttäytymistä. Päinvastoin. Koira yhdistää helposti tämän kivun asioihin, joita se havaitsee ympäristössään, kuten toisiin koiriin ja pahentaa tilannetta. Tärkeää on, että koirallasi on varusteet, jotka eivät aiheuta sille kipua. Riittävän leveä panta, hyvin istuvat valjaat ja talutushihna, jolla pystyt hallitsemaan koiraasi siinä ympäristössä missä lenkkeilette.

8. Älä anna koirasi jäädä tuijottelemaan toisia koiria

Oletko kuullut aggression portaista? Ne ovat eleitä, joita koira käyttää tietyssä järjestyksessä pyrkiäkseen pois epämiellyttävästä tilanteesta tai saadakseen muutosta ympäristöön. Tuijottaminen on koiralle ele, joka on jo voimakas keino vaikuttaa vastapuoleen. Koirasi tuijottaminen on signaali tilanteessa toimimiseen valmistautumisesta. Älä siis anna koirasi tuijottaa toisia koiria.

9. Koulutatko vai houkutteletko?

Moni koiranomistaja yrittää saada huomion itseensä tarjoamalla koiralle herkkuja ohitustilanteessa. Toki voit tällä keinolla saada koiran huomion muualle, mutta tapahtuuko mitään oppimista? Mikäli haluat opettaa koirasi ohittamaan toiset koirat rähisemättä, kouluta koiraa ja opeta miten haluat sen toimivan, älä pelkästään houkuttele seuraamaan makupalojasi.

10. Pyydä apua koirasi koulutukseen

Koiran koulutuksen ammattilaiset ovat sitä varten, kun tarvitset apua koirasi käyttäytymisen muuttamiseen. Mikäli koirasi on oppinut käyttäytymään ei toivotulla tavalla ohitustilanteissa, ei ongelma korjaannu itsestään. Ammattitaitoinen kouluttaja osaa huomioida juuri sinun tarpeisiisi sopivat harjoitukset ja tukitoimet käyttäytymisen muuttamiseksi.