Olen suorittanut eläinten käyttäytymistieteen opinnot Oxfordin yliopistossa, sekä Suomessa eläintenkouluttajan ammattitutkinnon ja koirien käyttäytymisen asiantuntijan opinnot. Olen opiskellut eläinten kouluttamista myös Yhdysvalloissa (mm. Karen Pryor Certified Trainer), sekä Ruotsissa. Suomessa olen työskennellyt niin koirakouluissa kuin opaskoirien kouluttajana. Olen toiminut Korkeasaaressa villieläinten kouluttajana mm. erilaisissa ongelmakäytöksissä. Matkani ammattimaiseksi eläintenkouluttajaksi sai alkunsa halusta ymmärtää paremmin oman, monilajisen eläinperheeni tarpeita ja tarjota heille parasta mahdollista tukea ja hyvinvointia.
Sydämeni sykkii koirien ja heidän ihmistensä välisen suhteen vahvistamiselle. Haluan auttaa perheitä ymmärtämään lemmikkejään paremmin ja löytämään keinoja yhteiseen, tasapainoiseen arkeen. Erityisesti minua kiinnostavat haastavat käyttäytymisen haasteet, kuten aggressiivisuus, eroahdistus, pakko-oireinen käyttäytyminen ja tilanteet, joissa korkea vire ja saalistusvietti aiheuttaa ongelmia. Pidän osaamiseni ajan tasalla osallistumalla jatkuvasti koulutuksiin ja kansainvälisiin konferensseihin. Olen ikuinen oppija, ja uskon vahvasti tieteeseen perustuvan tiedon merkitykseen koulutuksessa.
Tavoitteenani on auttaa lemmikinomistajia rakentamaan vahva, luottamuksellinen suhde koiran kanssa. Haluan, että jokainen omistaja tuntee olonsa varmaksi ja ymmärretyksi – ja että myös koira voi oppia turvallisessa, kannustavassa ympäristössä. Lukuisat koirankoulutuksen kansainväliset sertifikaatit (mm. KPA-CTP, LLA) tukevat vahvaa ammatillista osaamistani ja auttavat minua tarjoamaan koulutusta, joka on samalla sekä tehokasta että koiran tarpeet huomioonottavaa.
Eläimet ovat olennainen osa elämääni ja kotini on kaikkea muuta kuin hiljainen! Asun neljän koiran kanssa: Alaskanmalamuutti, Bichon havanais, bordercollie ja labradorinnoutaja, jotka pitävät huolen siitä, että päivittäinen elämä tarjoaa aina uusia oivalluksia ja haasteita. Lisäksi perheeseeni kuuluu neljä kissaa, kaksi marsua ja parta-agama. Tämä monilajinen yhteisö on paras mahdollinen opettaja – jokainen heistä muistuttaa minua siitä, että yksilöllisyys ja ymmärrys ovat kaiken koulutuksen ydin.