Kouluttaja auttaa, ei tuomitse
Kun aloitin oman koiraharrastukseni 2000-luvun alkupuolella, sain ensimmäiset oppini Rottweiler yhdistyksen koulutuskentältä. Jos sitä tietoa ja sieltä saatuja oppeja vertaa nykypäivän osaamiseen, niin pitkä matka on kuljettu niistä ajoista. Nykypäivänä tietoa koiran kouluttamisesta on saatavilla paljon. Onneksi. Ajat muuttuvat ja tieto lisääntyy. Monet asiakkaani ovat samassa lähtöpisteessä kuin minä tuolloin. He lukevat vinkkejä internetin ihmeellistä maailmasta ja kuuntelevat neuvoja muilta koiranomistajilta, kasvattajalta tai itse oppineilta koirakouluttajilta matkalla kohti hyvin käyttäytyvää koirakansalaista. Monet näistä keinoista ja neuvoista saattavat olla kyseenalaisia, mutta onnekseni olen saanut huomata, että monet koiranomistajat ovat nykypäivänä valveutuneempia ja osaavat kyseenalaistaa erilaisten menetelmien toimivuutta ja sopivuutta omalle koiralle. Voi kun itsekin nuorena ja innokkaana koiranomistajana olisin osannut tehdä saman. Voin rehellisesti myöntää, että olen käyttänyt keinoja, joita minulle tuolloin neuvottiin ja jotka varmasti ovat aiheuttaneet koiralle hyvinvointiin säröjä. Olen myös käyttänyt erilaisia koulutusvälineitä, joiden avulla uskoin koiran käyttäytymisen muuttuvan. Onneksi sain oppia ammattilaisilta ja nyt tiedän enemmän.
”Jännitin itse kovasti verkkokonsultaatio aikaa, mutta Emmin rauhoittava olemus sai minutkin rauhoittumaan. Tunsin, että minua ja huoliani kuunneltiin ja niihin annettiin hyviä vinkkejä.”
Nyt kun itse työskentelen eläinten kouluttamisen parissa, saan onnekseni neuvoa koiranomistajia heidän koiriensa koulutuksessa nykyaikaisin, koiran hyvinvoinnin huomioivin menetelmin. Moni omistaja jännittää kovasti yhteydenottoa kouluttajalle. Pelko epäonnistumisesta on päällimmäisin tunne, mitä moni asiakas sanoo kokeneensa ennen yhteydenottoa. Pelko tulla arvostelluksi, tulla tuomituksi huonoksi koiranomistajaksi, tulleensa epäonnistuneeksi. Moni asiakas on kuitenkin hyvin nopeasti huomannut, että heidän huolensa on turha. Kouluttajana tehtävänäni on auttaa, ei tuomita. Moni omistaja kertoo pää painoksissa sortuneensa käyttämään erilaisia koulutusvälineitä, huutamaan koiralle tai tehtyään jotain muuta ikävää koiran näkökulmasta ajatellen. Nämä ovat asioita, joista moni etsii turhautuneena tai ärsyyntyneenä helpotusta tilanteeseen ja sekin on ihan normaalia ihmisen toimintaa. Vihaisena, väsyneenä, pelästyneenä tai turhautuneena tekee usein huonoja valintoja. Niin ihminen kuin koirakin. Mutta se tärkein, me emme tuomitse omistajaa näistä asioista. Miksi niin tekisimme. Olenhan itsekin tehnyt huonoja valintoja. En ole sen parempi kuin Sinä koiranomistaja, joka haluat oppia ymmärtämään ja kouluttamaan koiraasi. Haluan, että asiakkaillani on turvallista käydä keskustelua ja rohkaistua puhumaan vaikeistakin asioista. Välillä joudun toimimaan psykiatrin roolissa, toisinaan lohduttamaan tarjoamalla nenäliinaa ja kannustamaan katsomaan eteenpäin, koska sitä me käynneillä teemme. Etsimme ratkaisuita tähän tilanteeseen ja eteen tuleviin asioihin. Koska emme voi vaikuttaa menneeseen, suuntaamme katseet tulevaan.
”Sain hyviä käytännön vinkkejä koirani pulmiin, kouluttaja todella perehtyi asiaan. Myös ymmärtäväinen asenne kouluttajalta oli ihanaa, en olisi kaivannut mitään asennetta-”kuinka olette voineet tehdä tuollaisia virheitä koiranne kanssa” ”
Toki käymme asiakkaideni kanssa usein läpi koiran koulutuksessa aiemmin käytettyjä keinoja ja miten ne vaikuttavat koiraan. Ja myös, miksi ne eivät toimi. Autan heitä ymmärtämään tekemiään ratkaisuja ja selventämään, miksi ne eivät ole auttaneet tai saaneet aikaan pysyvää muutosta koiran käyttäytymiseen. Etsimme parempia tapoja toimia, jotta saamme käyttäytymistä muuttumaan. Pysyvästi. Koiran käyttäytymisen muuttaminen lähtee oman käyttäytymisen muuttamisesta. Monesti pinttyneiden tapojen muuttaminen on ensimmäinen askel kohti parempaa yhteiseloa. Kun teen asiakkaan olon turvalliseksi ja hän tuntee tulevansa kuulluksi kaikkine huolineen, löydämme nopeammin yhteisen sävelen, jotta voimme etsiä ratkaisuja koiran käyttäytymisen muuttamiseen. Jos tuomitsisin asiakkaan ja hänen tapansa, jolla hän on toiminut koiransa kanssa, auttaisiko se ketään. Varsinkaan koiran omistajaa? Usein moni turvautuu aiemmin opittuihin asioihin, menetelmiin tai tapoihin sitä kovemmin, mitä suurempaa vastustusta hän kokee. Siksi pyrimme asiakkaideni kanssa löytämään yksilölliset, juuri heidän osaamiseensa nähden soveltuvat harjoitukset, joiden kanssa omistajan on turvallista ja helppoa lähteä liikkeelle. Käymme yhdessä läpi keinot, joilla he voivat korvata aiemmin käyttämänsä menetelmät tai koulutusvälineet. En usko, että asiakkaikseni hakeutuu sellaisia ihmisiä, joilla ei olisi halua tehdä asioita toisin. He eivät vain vielä tiedä miten.
”Saimme asiantuntevia, nykyaikaisia neuvoja. Kouluttaja paneutui meidän tilanteeseen ja halusi oikeasti auttaa. Erityiskiitos kannustavasta ja arvostavasta asenteesta sekä koiraa että omistajaa kohtaan”
Koiranomistajat etsivät tietoa eri lähteistä ja neuvoja sataa joka suunnasta, joka saa monen koiranomistajan sekaisin. Kokeilen vähän tuota ja huomenna tätä. Me keskitymme koiraan ja sen hyvinvointiin kokonaisvaltaisesti, jotta voimme saada aikaan muutosta, jota haluamme koiran käyttäytymiseen. Me autamme niitä koiranomistajia, jotka etsivät vielä suuntaansa koirankouluttamisen maailmassa. Me autamme myös niitä, jotka jo tietävät, millä keinoin he haluavat kouluttaa, mutta eivät vielä osaa. Me autamme myös eläinalan ammattilaisia ja koiraharrastajia, joilla on paljon osaamista, mutta he kaipaavat ammattilaisen näkökulmaa, miten tehdä vielä paremmin. Me autamme niitä, jotka haluavat apua. Ja se on minun työni, auttaa Sinua koiranomistaja, jotta sinä voisin nauttia arjesta koirasi kanssa.
Välikommentit ovat asiakkailtani saatuja palautteita. On ihanaa kuulla, että olen voinut heitä auttaa ja saanut heidät tuntemaan olonsa turvalliseksi asioidessani kanssani. Me huomioimme käynneillämme ja koulutuksissamme koiran käyttäytymisen ja hyvinvoinnin lisäksi myös omistajan ja hänen huolensa. Koska he ovat tiimi, minun tehtäväni on auttaa heitä molempia kohti sujuvampaa arkea.