Koiran eroahdistus
Yksinolosta eroahdistusta
Koiralle yksinjääminen voi muodostua haasteelliseksi, mikäli koira kokee ahdistuneisuutta tai epävarmuutta yksinjäämisestä tai ihmisestä eroon joutumisesta. Eroahdistus on koirien käyttäytymisongelmista haastavimpia, koska se sitoo koiran omistajan kotiin koiran kanssa 24/7, jotta ahdistusta tai siitä johtuvia oireita ei ilmenisi. Myös hoito vie pitkän ajan. Koiran ahdistuksen lievittäminen ja yksinoloon suhtautumisen muuttaminen ei tapahdu hetkessä, ja harjoittelu vaatiikin omistajalta pitkäjänteistä sitoutumista vaiheittaiseen harjoitteluun. Harjoittelu kannattaa aloittaa mahdollisimman nopeasti oireiden ilmaannuttua, koska aloituksen pitkittyessä ongelma pahenee ja sen muuttaminen on entistä hankalampaa. Kun ymmärrät syyt koiran käyttäytymisen taustalla, on koiran käyttäytymistä helpompaa lähteä muuttamaan.
Miksi yksinolo ahdistaa?
Jos mietitään eroahdistusta evoluutiobiologian näkökulmasta, on kyseinen käyttäytyminen eläimelle kannattavaa. Eläimillä emon loittoneminen liian kauas pennuista on yksilön selviytymisen kannalta uhka varhaisessa kehitysvaiheissa. Kun pentu hätääntyy, se kutsuu emoa takaisin ääntelemällä ja emon fysiologia vastaa pennun kutsuhuutoon palaamalla takaisin. Näin pennun selviytymismahdollisuudet paranevat. Luonnossa eläinten pennuille syntyy väistämättä itsenäisyyden kehittymistä, kun emo hankkii itselleen ja pennuille ravintoa, jolloin niiden itsenäistyminen kehittyy näinä yksinoloaikoina. Lemmikkikoiran pennuille yksinolemiselle altistumista ei välttämättä aiheudu samalla tavalla. Mikäli koiranpennulle tärkeää altistumista ei tapahdu varhaisessa kehitysvaiheessa, voi koiranpentu tulla enemmän kiintyneemmäksi ja riippuvaisemmaksi ihmisestä.
Myös erilaiset negatiiviset kokemukset yksinoloaikana tai kodin vaihtuminen voi aiheuttaa koirassa turvattomuuden tunnetta, jolloin koira kokee ahdistuneisuutta eroon joutumisesta tai yksinjäämisestä. Kodinvaihtajakoirilla on todettu esiintyvän eroahdistusta enemmän pennusta samassa kodissa olleisiin koiriin verrattuna. Myös muutto voi laukaista koirassa eroahdistusta ympäristön muutoksen seurauksena. Kotiutuminen uuteen ympäristöön vaatii aikaa ja totuttelua, jotta koira tuntee olevansa turvassa uudessa ympäristössä, jossa sitä ympäröi uudet äänet ja hajut. Kovat äänet (esim. rakennustyömaan räjäytykset) tai huoltomiehen tulo asuntoon yksinoloaikana voivat aiheuttaa koiralle pelkotiloja, jotka voivat lisätä koiran turvattomuuden tunnetta yksinoloaikana.
Yksinolo-ongelmat voivat puhjeta missä vain elämänvaiheessa. Yleensä ne ajoittuvat joko erilaisiin ympäristön muutoksiin (muutto, kodinvaihto, työaikamuutokset) tai tausta voi olla jo pentuajalta, jolloin pentu ei ole oppinut erillisyyttä ihmisestä ja itsenäisyyttä. Tyypillisesti pennuilla yksinolo-ongelmien puhkeaminen ilmenee tietyissä kehityskausissa 4-5kk ikäisenä tai murrosiän kynnyksellä.
Koiran eroahdistus oireilee eri tavoin
Eroahdistus on puhekielessä oleva yleisnimitys, jota käytetään yksinolo-ongelmista. Yksinolo-ongelmat jaetaan eri kategorioihin oireidensa perusteella. Eroahdistukseen liittyvät yksinolo-ongelmat ovat oireiltaan voimakkaimmat ja vaativimmat yksinolo-ongelmat. Eroahdistunut koira nimensä mukaisesti ahdistuu voimakkaasti joutuessaan eroon ihmisestä tai jäädessään yksin. Tällöin koira on niin ahdistunut, että pyrkii kaikin keinoin omistajan perään. Eroahdistuneen koiran oirekuva voi olla monimuotoinen ja oireet vaihtelevat paljon yksilöiden kesken. Tyypillisesti eroahdistunut koira alkaa oireilla ensimmäisen puolentunnin aikana omistajan poistumisen jälkeen ja usein koiran päivä kuluukin niin, että koira asettuu hetkeksi lepäämään ja herättyään koira havahtuu, että onkin yksin ja oireilee taas. Koirat, jotka ovat hyvin voimakkaasti ahdistuneita oireilevat koko yksinoloajan.
Tyypillisimpiä oireita ovat tuhokäyttäytyminen koiran esteenä olevia asioita kohtaan, kuten oven pieliin, portteihin ym. kohteisiin. Koira pyrkii voimakkaasti omistajan perään ja pyrkii löytämään pakoreittejä. Koira myös ääntelee voimakkaasti ulvomalla tai haukkumalla, koska pyrkii saamaan omistajan takaisin. Koira on silminnähden levoton ja stressaantunut. Lievemmissä oireissa koira voi merkkailla tai tehdä tarpeita sisälle, tarkkailee ulko-ovea herkeämättä, liikkuu levottomasti ympäri asuntoa, koiralla voi olla ruokahaluttomuutta ja usein koira seuraa jatkuvasti ihmisen liikkeitä, jolloin voidaan puhua jopa hyperkiintymyssuhteesta. Pelkkä ääntely tai irtaimiston tuhoaminen ei ole merkki siitä, että koirasi voisi ahdistua yksinolosta. Opi siis tunnistamaan myös lievemmät oireet.
Yksinolo-ongelmat eivät aina liity koiran ahdistumiseen vaan yksinolo voi olla myös koiralle hetki, jolloin koiralla on mahdollisuus puuhailla asioita, joita ihmisen läsnäollessa ei olisi mahdollista toteuttaa, esim. pöytien ratsaaminen. Myös tylsyyttään tai turhautumistaan ääntelevä koira oireilee yksinolosta, mutta eri syystä kuin eroahdistuksesta kärsivä koira. Siksi on tärkeää, että koiran yksinolo-ongelmien taustat selvitetään huolella ennen koulutuksen aloittamista, jotta ongelmaa hoidetaan oikealla tapaa.
Kuinka kauan yksinolon oppiminen vie?
Keskimäärin yksinolo-ongelmien hoito kestää systemaattisen koulutuksen ja oikeiden tukitoimien avulla muutamista viikoista useampaan kuukauteen. Pahimmissa tapauksissa jopa vuoden. Ja tämä tarkoittaa käytännössä sitä, ettei koiraa voi tuona aikana jättää yksin, koska se hidastaa etenemistä ja voimistaa eroahdistuksen oireita. Tällöin omistaja on kuin koiran vanki, joka ei pysty normaaliin elämään. Yksinolo-ongelmat ovat kuormittavia niin omistajalle kuin koirallekin, koska se vaatii erikoisjärjestelyjä. On siis tärkeää, että apua haetaan hyvissä ajoin ja ongelmaan saadaan oikeat ohjeet niin koiran kuin omistajankin hyvinvoinnin takia. Mitä pidemmälle avun hakemista lykkää tai koiran jättää kotiin oireista huolimatta, on hoitoaika pidempi. Kun hoidon aloittaa ammattilaisen avustuksella ja löydetään heti tarvittavat, koiralle sopivat tukitoimet, on eteneminen merkittävästi nopeampaa.
Yksinolon harjoittelu tehdään hyvin hienovaraisesti ja asteittain.
Kun pentu saapuu on tärkeää, että yksinoloa lähdetään rakentamaan jo ensimmäisistä päivistä alkaen. Yksinoloa harjoitellaan ensin sisätiloissa rajaamalla koiran pääsyä omistajan perään ja luomalla koiralle turvallinen olotila erillään ihmisestä olemiseen. Harjoittelu on kuitenkin tehtävä hienovaraisesti, koska jos koira ahdistuu ihmisen poistumisesta ja omistaja sitkeästi harjoittelee yksinoloa koiran ääntelystä huolimatta, eroahdistuksen ongelma pahenee. Tapahtuu siis herkistymistä, jolloin koira kokee entistä suurempaa tarvetta vastustaa yksinjäämistä, koska koira huolestuu ihmisen pienemmästäkin poistumisesta tai sen yrityksestä. On tärkeää ymmärtää, että jos koira jo oireilee, on harjoitus ollut liian vaikea. On tärkeää, että harjoittelu tehdään koiran tason mukaisesti ja aloitetaan niin helpoista harjoituksista, joissa koiran on mahdollista onnistua. Onnistuneen koulutuksen tavoitteena on rakentaa koiralle yksinolosta asteittain normaali arkeen kuuluva taito.
Onnistunut koulutus vie aikaa, mutta palkitsee
Yksinolo-ongelmat ovat omistajalle kuormittavia, koska koiran yksinolon minimoimiseksi joutuu tekemään paljon järjestelyitä. Myös oma sosiaalinen elämä yleensä kärsii, kun koiraa ei voi jättää yksin. Siksi on tärkeää, että apua uskalletaan pyytää. Miltä tuntuisi, jos voisit jättää koirasi yksin työpäivän ajaksi ilman, että sinun tarvitsee huolehtia siitä mitä koirasi tekee tai häiritseekö se naapureita? Mitä jos voisit käydä harrastuksissa ja tapahtumissa tai mennä omissa menoissa ja koirasi lepäisi tyytyväisenä kotona sen ajan? Kun tarvitset apua koirasi eroahdistukseen tai yksinolo-ongelmiin, älä epäröi pyytää apua.