Kesän vaarat koirille
1. Lämpö
Suurin kesän vaara koirille on lämpö ja lämpöhalvaus. Koirat eivät voi säädellä ruumiinlämpöään hikoilemalla kuten me ihmiset ja on tärkeää ymmärtää, että vaikka itse nauttisit lämmöstä, niin koira ei. Ensisijaisesti koira haihduttaa lämmön hengityksen kautta läähättämällä. Lisäksi koira voi säädellä lämpöään makaamalla kylmää alustaa vasten vatsallaan ja haihduttaa lämpöä anturoiden kautta. Mikäli ympäristön lämpötila on korkeampia kuin koiran ruumiinlämpö, nousee ruumiinlämpö vaarallisen korkeaksi ja koira saa lämpöhalvauksen. Tyypillisimpiä paikkoja lämpöhalvaukselle on auto tai muu suljettu tila tai auringossa oleilu ilman mahdollisuutta varjoon tai viileään makuupaikkaan ja nesteytykseen. Koiraa ei tule pitää auringossa pitkiä aikoja ja huolehtia lämpimällä ilmalla, että koiralla on mahdollisuus viilentymiseen ja nesteytykseen. Myös koirat voivat saada auringonpolttamia. Erityisesti ohut- ja vaaleaturkkiset ja karvattomat koirat ovat riskialttiita auringonpolttamille. Myös kuuma asvaltti voi aiheuttaa palovammoja koiran tassuanturoihin. Älä siis lenkitä koiraa kuumalla asvaltilla.
Ennaltaehkäisy: Älä jätä lämpimällä ilmalla koiraa autoon valvomatta, edes varjoon ja huolehdi riittävästä ilmanvaihdosta ja alhaisesta lämpötilasta myös ajon aikana. Älä ulkoiluta koiraa pitkiä lenkkejä lämpimällä ilmalla tai harjoita raskasta liikuntaa (mm. pyöräily, juoksu). Huolehdi, että koiralla on mahdollisuus varjoisaan makuupaikkaan ja nesteytykseen. Tarvittaessa käytä koiralla lapsille tarkoitettua hajusteetonta aurinkorasvaa herkillä ihoalueilla (korvanlehdet, silmien ja nenän ympärys, vatsa, kivekset).
Hoito:
Lämpöhalvaus: Siirrä koira viileään varjoisaan paikkaan ja viilennä koiraa mm. käärimällä märkään pyyhkeeseen (erityisesti vatsa, nivuset, kainalot, pää, anturat) tai suihkuta koiraa haalealla vedellä (ei jääkylmää) ja pidä koira paikallaan. Koiraa ei saa jäähdyttää liian nopeasti ja koiran ruumiinlämpöä tulee tarkkailla mittaamalla se peräsuolesta 5 min välein. Tarjoa kylmää vettä ja vie välittömästi koira eläinlääkäriin. Jokainen minuutti on kallisarvoinen. HUOM! koira tulee viedä AINA eläinlääkäriin, vaikka olisit itse onnistunut alentamaan ruumiinlämmön sisäelinvaurioiden ja yleiskunnon tarkistamiseksi.
Palanut iho: Alue on tärkeää viilentää esim. viileillä pyyhkeillä ja estää palaneen alueen raapiminen/nuoleminen ihotulehduksen ennaltaehkäisemiseksi. Kysy lisäohjeita eläinlääkäriltäsi.
2. Punkit & hyönteiset
Puutiaiset eli punkit ovat luonnon kiusallinen riesa niin meille ihmisille kuin koirille. Punkeista voi tarttua koiraan vaarallisia bakteerien aiheuttamia tauteja kuten anablasmoosi ja borrelioosi, sekä TBE eli puutiaisaivokuume.
Myös muut verta imevät hyönteiset mm. mäkäräiset aiheuttavat koiralle ikäviä kutinoita iholle varsinkin herkän vatsan ja nivusalueen iholle. Myös pistiäisten pistot aiheuttavat kesällä koirille vaivaa, varsinkin jos pistoalue sijaitsee kuonossa tai suussa.
Ennaltaehkäisy: Karkoittavat (ja tappavat) punkkivalmisteet (mm. Bayvantic, Seresto) ja säännöllinen punkkitarkastus ulkoilun jälkeen. Ihoon laitettavat koiralle soveltuvat hyönteiskarkotteet (mm. hevosille tarkoitettu Effol) voivat auttaa pitämään hyönteiset loitolla. Koiran suojaaminen vaatetuksella tai pitämällä sisätiloissa pahimpiin hyttysaikoihin on paras ratkaisu kesäisin.
Hoito:
Punkin puremat: Mikäli punkki on jo kiinnittynyt, on tärkeää poistaa punkki oikeaoppisesti ottamalla läheltä ihoa kiinni ja vetämällä suoraan ylöspäin, jotta saat koko punkin pois. Alue kannattaa puhdistaa haavanpuhdistusaineella ja estää koiraa nuolemasta puremakohtaa. Puremakohtaa on hyvä tarkkailla muutaman päivän ajan. Puremakohtaan saattaa kehittyä patti, jonka pitäisi hävitä muutamien viikkojen kuluessa. Punkkivälitteisten sairauksien tyypillisimpiä oireita ovat kuume, väsymys ja velttous, ruokahaluttomuus, kipu ja aristus sekä nivelten jäykkyys, ontuminen ja aristus. Oireet ilmaantuvat yleensä vasta viikkojen, jopa kuukausien päästä puremasta. Mikäli koirallesi ilmaantuu näitä oireita, hakeudu välittömästi eläinlääkäriin.
Ampiaisten / mehiläisten pistot: Muualle kuin päänalueella tulleet pistot hoituvat yleensä kotihoidolla poistamalla piikki (vältä puristamasta piikkiä, kaavi mieluummin pois), laittamalla kylmää (esim. märkä pyyhe) pistokohtaan ja puhdistamalla pistokohdan desinfiointiaineella. Mikäli pistoalue on suussa tai päänalueella ja hengitystiet ovat vaarassa turvota, voidaan antaa kyytabletti, jotta koiran hengitystiet pysyvät auki eläinlääkärille asti. Mikäli koiralle ilmenee allergiseen reaktioon liittyviä oireita; voipuneisuus, oksentelu, hengitysvaikeudet, on hakeuduttava välittömästi eläinlääkärille.
Hyönteisten puremat: Kutiaviin mäkäräisen puremiin voi tarvittaessa käyttää kortisonia eläinlääkärin ohjeen mukaan. Allergiareaktion oireista hakeudu eläinlääkärille.
3. Kyyn purema
Omistaja harvoin huomaa kyyn läsnäoloa, ennen kuin se puree koiraa usein raajan tai pään alueelle. Kyyn purema on usein myrkyllinen, joten mikäli epäilet kyyn purreen koiraasi, pidä koira liikkumattomana myrkyn leviämisen estämiseksi ja suuntaa välittömästi eläinlääkäriin. Kyyn purema vaatii nesteytyksen, kivunlievityksen ja tarkkailun, sekä tarvittaessa vastamyrkyn.
Ennaltaehkäisy: Tarkkaile lämpimillä keleillä aurinkoisia paikkoja, joissa kyyt mielellään lepäävät ja estä koiran pääsy kyyn lähelle. Harjoittele koiran kantamista. Varaudu ja harjoittele miten toimia tilanteen sattuessa.
Hoito: Pidä koira liikkumattomana, kuljeta eläinlääkäriin. Kyytabletteja saa antaa vain eläinlääkärin konsultaation kautta, mikäli matka eläinlääkäriin on pitkä ja oireet vakavat.
4. Grilliruuat ja -välineet
Kesän herkut voivat olla koiralle vaarallisia. Myös ruuanvalmistuksessa käytetyt välineet, kuten kertakäyttögrillit, folio, makkarapaketit, sytytyspalat, varrastikut ja jäätelötikut voivat aiheuttaa vaaraa.
Vaarallisimpia ruuantähteitä ovat maissintähkät, jotka eivät sula koiran ruuansulatuselimistössä ja aiheuttavat todennäköisesti suolitukoksen. Kypsennetyt luut voivat haljeta koiran mahassa aiheuttaen vaurioita ruuansulatuskanavassa tai ne voivat jäädä jumiin suuhun, nieluun tai ruokatorveen. Myös runsas grilliruokien sisältämä suolan määrä ja mausteet ovat haitallisia koirille. Usein myös runsas rasvanmäärä aiheuttaa vatsavaivoja ja voi aiheuttaa haimatulehduksen. Kotiruuan osalta ei tarvitse pitää nollatoleranssia, mutta mitä pienempi koira, sitä suurempi riski pienilläkin ruokavalion muutoksilla on koiran ruuansulatuksen häiriöihin.
Ennaltaehkäisy: Pidä koira pois grillin läheltä tai pidä koira kytkettynä / pois ruokien lähettyviltä, kunnes grilliruuat on kerätty pois. Huolehdi myös, että ruokajäteastiat ovat koiran ulottumattomissa. Tutustu myös koiralle vaarallisiin ruoka-aineisiin, jotta osaat välttää näitä aineita. Myös ensiapu tukehtumistilanteissa on tärkeää osata.
Hoito: Jos tiedät koirasi syöneen jotain sopimatonta, ota yhteys eläinlääkäriin. Monet ruuat eivät aiheuta vatsaoireita suurempia haittoja, joiden seuranta onnistuu kotona, kunhan koiralla on tarjolla riittävästi raikasta vettä. On tärkeää tarkastaa eläinlääkäriltä, että tarvitseeko koirasi tarkempia tutkimuksia esim. myrkytyksen varalta tai hoitoa sille sopimattoman ruuan syömisen jäljiltä.
5. Vesi ja uiminen
Uiminen on hyvä liikunta- ja viilennysmuoto kesäisin, mutta vedessä on myös elementtejä, jotka ovat koiralle vaarallisia tai voi aiheuttaa koiralle muita oireita.
Huomioi siis nämä:
Sinilevä: Sinilevän kukkiessa, voi veteen muodostua myrkkyä. Koiran uidessa sinileväisessä vedessä tai juodessa sinilevää sisältävää vettä, voi se saada sinilevämyrkytyksen.
Hotspot: Märkivä ihotulehdus eli Hotspot on yleinen vaiva tiheäturkkisilla koirilla, joilla kosteus jää ihoon pitkäksi aikaa esim. uimisen jälkeen tai koira raapii tai nuolee ihoa, joka ärtyy ja kehittyy märkiväksi ihotulehdukseksi. Kostea turkki edesauttaa bakteerien nopeaa kasvua ja leviämistä.
Vesihäntä: Kylmässä ja kosteassa oleilu pitkäkestoisesti saattaa aiheuttaa hännänjuuren hermojen tulehduksen, joka aiheuttaa kiputilan takapäähän. Vaiva on kivulias ja koira voi olla haluton käyttämään takapäätään mm. menemään istumaan, varoo sen käyttöä tai takapää on kosketusarka.
Hukkuminen: Veteen joutunut koira ui niin kauan kuin se jaksaa, mutta väsymys voi yllättää, jonka vuoksi koiran uimista on tärkeää valvoa. Koira voi myös joutua paniikkiin tippuessaan veteen yllättäen.
Suolavesi: Koiran juodessa suuria määriä suolavettä se voi saada suolamyrkytyksen. Älä anna koiran juoda suolavettä.
Ennaltaehkäisy: Valvo koirasi uimista ja käytä pelastusliiviä. Älä päästä koiraa uimaan / juomaan veteen, jossa on sinilevää. Huolehdi turkin kuivamisesta, pese tarvittaessa koira, mikäli koira on uinut merivedessä ja tarkista iho päivittäin. Mikäli koira meinaa hukkua, on tärkeää osata koiran ensiaputaidot ja elvytys.
Hoito: Tarkista eläinlääkäriltäsi oirekohtaiset hoito-ohjeet. Hotspot hoituu yleensä ajamalla karvat alueelta ja pitämällä ihotulehdus alueen puhtaana (puhdistus, lääkeshampoot) ja estää koiran nuolemisen. Vesihännän aiheuttamiin kipuihin koira saattaa tarvita tulehduskipulääkityksen.