Armo - koiran eutanasia
Koiran lopettaminen on omistajalle suuri päätös. Länsimaissa eläimet suurilta osin ovat siinä mielessä onnellisessa asemassa, että kun elämä ei ole enää laadukasta tai kivutonta, on niillä mahdollisuus päästä vihreämmille maille. Näin ei kuitenkaan kaikkialla maailmassa ole, sillä mm. maissa missä uskonnollisista syistä eläimen lopettaminen tai lähtökohtaisesti toisen elämästä päättäminen ei ole hyväksyttävää. Kuolema on kuitenkin osa elämänkulkua ja se tulee vastaan meille kaikille. Ennemmin tai myöhemmin.
Koirat ovat omistajilleen tärkeitä lemmikkejä ja perheenjäseniä ja niistä luopuminen on monelle vaikeaa. Päätöksen tekeminen voi olla hankalaa, kun tahdotaan pitää rakas lemmikki lähellä ja elämän virrassa kiinni, sillä irti päästäminen tuntuu ylitsepääsemättömältä. Koiran kipu on asia, jota monen ihmisen on hankala havaita, sillä eläimet peittävät sen niin hyvin kuin osaavat. Koira voi olla leikkisä, liikkua ja syödä normaalisti, vaikka sillä olisi koviakin kipuja. Koiran hyvinvoinnin tarkkaileminen ja arvioiminen voi olla hankalaa ja koiran menehtyessä yllättäen, voi ruumiinavauksessa paljastuakin pitkälle edennyt sairaus, vaikka mitään viitteitä siitä ei olisi ollutkaan.
Tätä artikkelia kirjoittaessani olen varannut omalle koiralleni lipun viimeiselle matkalle. Koiran elämänlaatu on alkanut heikkenemään, vaikka koira jaksaakin liikkua, syödä ja jopa leikkiä normaalisti ikääntyneen koiran tasoisesti. Vaikka päätös oli vaikea, on olo silti jollain tapaa helpottunut. Pystyin tarjoamaan koiralle laadukkaan elämän pennusta vanhuuteen ja nyt on aika tarjota sille viimeinen palvelus, käsky ”vapaa”.
Omistajan on koiran ikääntyessä, sairastuessa tai jopa hankalissa elämää rajoittavissa käyttäytymisongelmissa pohdittava onko koiran elämä laadukasta. Tiedän tapauksia, jossa päätöstä on pitkitetty niin, että koira on kannettu ulos tarpeilleen, koska se ei ole voinut itse enää kunnolla liikkua tai koiraa on kuljetettu rattaissa kaikkialle, kun se ei ole jaksanut kävellä. Tai koiraa ei ole enää ulkoilutettu oman pihan ulkopuolella, sillä siitä on vaaraa muille. Laadukas koiran elämä koostuu siitä, että se kykenee itse tekemään sille ominaisia asioita. Syömään, liikkumaan ja olemaan koira. Kun nämä asiat eivät ole enää koiralle mahdollisia, on päästettävä irti. Varsinkin nuoren koiran osalta päätös voi olla todella vaikea, kun mietitään, olenko todella tehnyt kaiken voitavan. Yleensä mielipidettä voi ja kannattaa kysyä joltain sellaiselta henkilöltä tai taholta, joka osaa sinulle rehellisesti ja kaunistelematta kertoa mitkä mahdollisuudet ovat.
Hyvä koiranomistaja osaa tehdä myös vaikeita päätöksiä ja päästää irti, kun on sen aika. Koirat elävät vain hetken meidän kanssamme. Ne eivät pohdi tulevaa, eivätkä ne murehdi menneitä. Koiralle on tärkeää se, miltä elämä tuntuu juuri nyt.