10 vinkkiä yksinolon harjoitteluun
1. Opeta koiralle erillisyyttä ihmisestä
Anna koiran touhuta omia puuhia sille rajatussa tilassa, jotta erillään oleminen ihmisestä on koiralle mielekästä. Jos koira on koko ajan läsnä ja seuraa ihmisen puuhia, on koiran vaikeampaa olla yksin. Kun arjessa rakennetaan hetkiä, joissa se joutuu olemaan erillään ihmisestä mielekkään tekemisen parissa se huomaa, ettei ihmisestä erillään olo olekaan niin kamalaa.
2. Opeta koiraa nukkumaan erillään ihmisestä päivän aikana
Koira lepää merkittävästi enemmän kuin ihminen, noin 12-16h päivässä. Yöllisen levon lisäksi koira lepää useita lyhyempiä jaksoja päivän aikana, jotka ovat erinomaista harjoittelua yksinololle. Varsinkin pennut lepäävät paljon, jopa yli 20h päivässä. Kun huomaat koiran väsyvän tai toivot koiran rauhoittuvan, ohjaa koiraa lepopaikkaan ja auta koiraa lepoon. Kun koira rauhoittuu, poistu asteittain koirasta kauemmas.
3. Älä odota koiran hiljenemistä
Vanha ohje yksinolon harjoitteluun on, että jos koira ääntelee, palaa takaisin vasta, kun se hiljenee. Mikäli koira on kiihtynyt tai yksinolo ahdistaa, ei koira pysty järkevään ajatteluun ja oivaltamaan, että hiljenemisellä saan omistajan takaisin. Ääntely on vain oire, ja tärkeää on hoitaa syytä sen taustalla, jotta myös käyttäytyminen ja oireet muuttuvat. Ahdistus ei lopu odottamalla koiran hiljentymistä, vaan se todennäköisesti pahenee. On siis harjoiteltava helpommilla harjoituksilla.
On tärkeää oppia tunnistamaan, johtuuko koiran ääntely huolestumisesta, lievästä ahdistuksesta vai turhautumisesta. Turhautunut ja esteistä harmistunut koira taas saattaa kokeilla keinoja pyrkiä omistajan perään, jolloin voidaan tilanteesta riippuen odottaa hetki, rauhoittuisiko koira itse omien puuhien pariin tai lepäämää. Jos ei, ohjaa koira sallittuun toimintaan esim. puruluun pariin omalle pedille.
4. Yksinoloaika on tarkoitettu lepäämiselle
Väsytä koira ennen yksinjäämistä tai sen harjoittelua rentouttavan lenkkeilyn, haistelemisen ja ympäristön tutkimisen ja erilaisten rauhallisten virikkeiden avulla. Kun koira on väsynyt, on lepääminen helpompaa. Mikäli opetat koiralle, että yksinjääminen tarkoittaa herkun tai tekemisen saamista, on lepoon asettautuminen hankalaa. Tarjoa siis tekemistä silloin kun olet kotona ja ennen kuin yksinjäämisen tai sen harjoittelun hetki koittaa, ohjaa koira lepoon ja aloita poistuminen tai harjoittelu silloin, kun koira on rauhallinen.
5. Tee lepäämisestä helppoa
Tarjoa koiralle useita makuupaikkavaihtoehtoja. Seuraa missä paikoissa ja millaisilla alustoilla koira lepää mieluiten. Yleensä koirat valitsevat paikan, josta ympäristöä voi tarkkailla parhaiten. Aseta peti siis paikkaan, jossa koira mieluiten lepäilee muutoinkin. Toisille koirille luolamaiset pedit, pedin sijoittaminen esim. pöydän alle tai avoin kevythäkki tuovat turvaa ja auttaa parempaan lepoon "seinien ja katon" tuodessa lisäturvaa lepoon. Kun tiedät minkälaisissa paikoissa koirasi lepää helpoiten ja mieluiten, on levon tukeminen helpompaa.
6. Tee lähtö- ja tulotilanteista neutraaleja
Kun ihmisen poistuminen tai kotiinpaluu eivät aiheuta koirassa suuria reaktioita tai tunteita, muuttuvat ne koiralle neutraaleiksi asioiksi ja normaaliksi osaksi arkea. Toki koiraa voi tervehtiä kotiin tullessa tai lähtiessä sanoa heipat, mutta tärkeää on ettei ihmisen lähteminen tai kotiinpaluu ole suuria ohjelmanumeroita suurine tunteineen. Kun harjoittelet poistumista ja yksinoloon totuttamista, älä tee harjoittelusta ohjelmanumeroa, vaan tee siitä mahdollisimman neutraali osa päivän touhuja.
7. Rutiinit
Koirat pitävät rutiineista ja ne helpottavat koiran yksinjäämistä. Tällöin ne voivat ennakoida ympäristön tapahtumia, jolloin ne tuntevat olonsa turvallisemmaksi. Pyri pitämään lähtöön liittyvät rutiinit mahdollisimman samanlaisena. Kun koira on valmis lepoon jo siinä vaiheessa, kun itse valmistaudut lähtöön eikä koira joudu pettymään vasta ovella, kun ei pääsekään mukaan, ei poistumisesi ole koiralle iso asia.
8. Lähtösana voi joko rauhoittaa tai kiihdyttää
Oletko opettanut koirallesi jonkun sanan, joka ennakoi lähtöäsi? Mutta oletko ajatellut mitä sana koirallesi merkitsee? Jos sanot tietyn sanan koirallesi lähdön hetkellä, voi jo pelkän sanan sanominen alkaa ennakoimaan ahdistumista tai turhautumista. Lähtösanaan on yhdistettävä positiviinen mielleyhtymä toistamalla sitä opetusvaiheessa silloin, kun koira tekee jotain haluttua, kuten lepäilee rauhallisesti. Kun yhdistät sanan oikeaan asiaan, toimii lähtösana vinkkinä sille, mitä koiran kannattaa tehdä sillä aikaa, kun se on yksin.
9. Kuvaa koirasi yksinoloa
Oman elämän norppalive auttaa selvittämään miten koirasi voi yksinollessaan. Kaikki koirat eivät oireile ääntelemällä tai tavaroita tuhoamalla. Koiran ahdistus yksinolosta voi oireilla myös lievemmin esim. levottomuutena ja kyvyttömyytenä rauhoittua lepäämään, ulko-oven tarkkailusta tai lievästä ääntelystä, kuten vinkumisesta tai tarpeiden teosta tai merkkailusta. Kun tiedät miten koirasi voi, kun suljet ulko-oven auttaa se sinua etsimään sopivia ratkaisuja yksinolon helpottamiseen ja tukemiseen.
10. Pyydä apua ammattilaiselta
Mikäli yksinolosta on tullut haastavaa, se aiheuttaa päänvaivaa koiran lisäksi myös omistajalle. Mikäli tavallisista ohjeista ei löydy apua, pyydä apua ammattilaiselta. Me koira-alan ammattilaiset olemme sitä varten, että silloin kun tarvitset apua koirasi koulutukseen, me autamme. Kun arki koiran kanssa toimii, voit nauttia koira-arjesta karvaisen ystäväsi kanssa. Yksinolon ongelmiin saat apua Dogion Eroahdistusklinikalta.