Sain ensimmäisen oman koirani vuonna 2008 ja siitä lähtien olen opiskellut koirien kouluttamista, käyttäytymistä ja hyvinvointia erilaisilla kursseilla, webinaareista, kirjallisuudesta sekä suorittamalla eläintenkouluttajan ammattitutkinnon. Minulle eläinten käyttäytyminen ja sen analysointi on suuri intohimon kohde ja sillä päivät täyttyvätkin tehokkaasti niin töissä kuin vapaa-ajalla. Päätyökseni työskentelen hoitajana eläinklinikalla.
Minua kiinnostaa aivan erityisesti eläinten hyvinvointitekijöiden vaikutus niiden käyttäytymiseen. Pidän myös työskentelystä rescue-taustaisten sekä reaktiivisten koirien kanssa. Olen ikuinen opiskelija ja kehitän ammattitaitoani jatkuvasti osallistumalla erilaisiin koulutuksiin sekä lukemalla tutkimuksia ja kirjallisuutta.
Tavoitteeni kouluttajana on, että elämä koiran kanssa tuottaa iloa! Minulle on tärkeää, että koiran tunteet ja mieltymykset otetaan koulutuksessa ja arjessa huomioon, sekä koiran tulee saada olla aktiivinen osallistuja omassa elämässään ja sille tapahtuvissa asioissa, kuten hoitotoimenpiteissä. Tahtotilani on keksiä asiakkaalle sellaiset ratkaisut jotka ovat mielekkäitä toteuttaa omassa arjessa.
Meillä asustaa kolme käyttölinjaista malinoisia joiden kanssa vietetään aktiivista elämää ulkoillen, retkeillen ja harrastusten parissa. Ykköslajimme on tällä hetkellä mondioring.